Imatranajo juhlii ensi kesänä 60-vuotistaivaltaan!

Pohjoismaiden suurin ja perinteisin road racing –tapahtuma juhlii ensi kesänä 60-vuotistaivaltaan!

· Imatranajo kunnioittaa Jarno ”Paroni” Saarisen ensimmäistä maailmanmestaruutta, josta on kulunut 50 vuotta!

· Imatranajo ja J.Hyneman Center / LUT-yliopisto esittelevät rata-ajoon räätälöidyn sähkömoottoripyörän!

· Imatranajon yhteydessä järjestettävä Power Festival tuo maamme huippuartistit Imatralle esiintymään!

· Imatranajo 2022 on ensi kesänä Etelä-Karjalan ykköstapahtuma, jonne odotetaan 50 000 kisavierasta!

MAAILMAN VAUHDIKKAIMMAT ROAD RACING –TÄHDET AJAVAT IMATRALLA HEINÄKUUSSA

Historian ensimmäinen Imatranajo järjestettiin kesällä 1962. Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna 2022 vietetään siis Imatranajon 60-vuotisjuhlia, jolloin niin suomalaiset kuin kansainvälisetkin road racing –kisatähdet asettuvat lähtöviivalle legendaarisella Imatran katuradalla.

- Imatranajo on koko Etelä-Karjalan suurin yleisötapahtuma! Kesäkuun lopulla 2019, jolloin kisat viimeksi päästiin järjestämään katsojamäärä oli yli 42 000 henkeä. Kahtena viime kesänä tätä huippusuosittua ratamoottorikilpailua ei ole koronapandemian takia voitu järjestää, joten odotukset yleisömäärien suhteen ovat tavallistakin korkeammat. On realistista ennakoida ensi kesänä 50 000 hengen kävijämäärän rikkoutuvan, kertoo Imatran Moottorikerhon puheenjohtaja Sami Backman.

Imatranajon vuosikymmeniä pitkät perinteet ja vaiherikas menneisyys näkyy kaikkialla. Erityisesti alan harrastajien keskuudessa Suomen itärajalla sijaitseva pieni Imatran kaupunki tunnetaan lajin pyhättönä ympäri maailmaa. Kävijätutkimusten mukaan juuri kilpailun historia onkin yleisölle yksi merkittävimmistä syistä tulla paikan päälle vuosi toisensa perään.

- Juhlistamme ensi kesänä Imatranajon 60-vuotistaivalta, mutta haluamme myös kunnioittaa 50 vuotta sitten maailmanmestaruuden 250-kuutioisissa voittaneen ja Imatralla varmistaneen Jarno Saarisen muistoa. Kerromme muistoseremonioista myöhemmin lisää, Backman toteaa.

Imatranajo 2022 on International Road Racing Championshipin (IRRC) eli kansainvälisen moottoripyörien katusarjan Suomen osakilpailu. Muut osakilpailut ajetaan Hollannissa 30.4. – 1.5., Belgiassa 23. – 24.7., Tsekeissä 13. – 14.8. ja Saksassa 17. – 18.9.2022.

Imatranajossa huipputehokkaat moottoripyörät kilpailevat sekä IRRC- että Open-luokkien Superbike ja Supersport-kilpailuissa noin viisi kilometriä pitkällä katuradalla Vuoksen rannalla. Huom! Imatranajon 2022 muut kilpailuluokat julkaistaan lähiaikoina!

Kuva: Pekka Varis

JARNO ”PARONI” SAARISEN MAAILMANMESTARUUS VARMISTUI IMATRALLA

Turkulainen ratamoottoripyöräilijä Jarno ”Paroni” Saarinen saavutti ensimmäisen ensimmäisenä suomalaisena TT-pyörien 250-kuutioisten maailmanmestaruuden vuonna 1972, viisikymmentä vuotta sitten. Maailmanmestaruus varmistui Imatralla ajetuissa GP-kisoissa. Samana vuonna Saarinen otti myös 350-kuutioisissa MM-hopeaa.

Niin kilpakumppaniensa, median kuin yleisönkin suuresti arvostama Jarno Saarinen menehtyi Monzan ajoissa, Italiassa 20. päivä toukokuuta 1973 radalla tapahtuneessa onnettomuudessa.

Jarno Saarisen uralle mahtuu 46 GP-starttia, 15 voittoa, 32 palkintopallisijaa ja 250-kuutioisten maailmanmestaruus vuodelta 1972.

Kuva: Holger Eklund

MYYTINMURTAJIEN JAMIE HYNEMAN KÄVI SUOMESSA TUTUSTUMASSA JHC UKKONEN -SÄHKÖMOOTTORIPYÖRÄÄN

LUT-yliopisto (Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT) on jo vuodesta 1969 toiminut edelläkävijänä tekniikan ja talouden yhdistävänä tiedeyliopistona.

J. Hyneman Center (JHC) LUT-yliopistosta on kanssakäymisessä useiden eurooppalaisten yliopistojen kanssa, joilla on projektina rakentaa ja kehittää mahdollisimman tehokas, rata-ajoon tarkoitettu sähkömoottoripyörä. Nämä sähkömoottorin voimalla äänettömästi porhaltavat, ’räätälintyönä’ tehdyt yksilölliset katurataraketit nähdään Imatranajo-tapahtumassa kisaamassa aikaa vastaan.

Myytinmurtajat-nimisestä tv-ohjelmasta tuttu keksijä Jamie Hyneman on nimitetty Lappeenrannan-Lahden teknillisen yliopiston eli LUT-yliopiston työelämäprofessoriksi 15.11.2021. Hyneman on ollut LUT-yliopiston kunniatohtori vuodesta 2017 ja osallistunut aktiivisesti nimeään kantavan J.Hyneman Centerin toimintaan sen perustamisesta lähtien. Toiminnan piirissä on ollut myös JHC Ukkonen -sähkömoottoripyörä.

https://jhynemancenter.com/ukkonen/

Jamie Hyneman vieraili nyt marraskuun puolivälissä Lappeenrannassa tutustumassa sähkömoottoripyörän kehitystyöhön.

- Ei tuota meidän rakentamaamme sähköistä katurakettia kuka tahansa kisakuskikaan pysty ajamaan. On siinä sen verran tehoja ja erityisominaisuuksia, totesi eräs JHC Ukkonen -sähkömoottoripyörää kehittämässä oleva opiskelija.

 

IMATRANAJO 2022 LIPUT

Liput alkaen 30,00 euroa. Alle 18 v. ilmainen sisäänpääsy.

www.lippu.fi ja www.nettilippu.fi

Huom! Vuosien 2020 ja 2021 Imatranajoon jo ostetut liput käyvät sellaisenaan vuoden 2022 Imatranajoon.

 

LISÄTIEDOT

Imatran Moottorikerho, www.imk.fi / www.imatranajo.fi /

Imatranajo Oy / Sami Backman, Imatran Moottorikerhon puheenjohtaja, 040 543 1163, sami.backman@imatranajo.fi

Imatranjo Oy / Pertti Lintunen, hallituksen puheenjohtaja, 0400 296 646, pertti.lintunen@imatranajo.fi

Imatranajo Oy / Eero Kiiskinen, tapahtuman sisältö ja yritysyhteistyö, 0400 432 094, eero.kiiskinen@imatranajo.fi

Imatranajo Oy / Martti Solja, alueyhteistyö, myynti ja markkinointi, 040 500 3626, martti.solja@imatranajo.fi

Imatranajo Oy / Lasse Norres, mediavastaava, 044 770 6007, lasse@norres.fi

*

POWER FESTIVAL 2022

Fortumin puisto, Imatra, 1. & 2. päivä heinäkuuta 2022

www.powerfestival.fi

IMATRANAJON YHTEYDESSÄ JÄRJESTETTÄVÄ MUSIIKKIFESTIVAALI JULKAISEE ENSIMMÄISET ARTISTIT!

Power Festival on Imatranajo 2022 -tapahtuman yhteydessä, Imatralla järjestettävä musiikkifestivaali heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna. Festivaalin tapahtumapaikka on luonnonkaunis ja viihtyisä Fortumin puistoalue, Vuoksen rannalla, kivenheiton päässä Imatranajon kilparadasta.

Kaksipäiväinen Power Festival täydentää legendaarisen Imatranajon, Pohjoismaiden suurimman road racing -kilpailun ohjelmatarjontaa.

Power Festivalin monipuolisessa artistikattauksessa nähdään maamme suosituimpia ja ajankohtaisimpia esiintyjiä. Festivaalin jyhkeälle esiintymislavalle nousevat perjantai- ja lauantai-iltana muun muassa seuraavat artistit:

Suomalaisten räppäreiden eliittiin kuuluva Elastinen, viimeisimmässä Vain Elämää –tv-ohjelmassakin nähty ABREU (Anna Abreu), rap-, pop- ja dance-musiikkia esittävä Teflon Brothers (Pyhimys, Heikki Kuula ja Voli), alkuperäiskokoonpanossa yhä edelleen esiintyvä Neljä Ruusua ja vuonna 2017 debyyttinsä tehnyt, poppia ja housea musiikissaan yhdistelevä BESS (Essi Launimo) sekä Imatran lahja suomalaiselle musiikkielämälle, jo neljännesvuosisadan ajan ympäri Suomea menestyksellisesti keikkaillut Osmo’s Cosmos.

Osmo’s Cosmos teki huikeita katsojamääriä keränneen Luokkakokous 3 – Sinkkuristeily –elokuvaan tarttuvan tunnusbiisin nimeltä ”Hauskaa” ja koko poppoo nähdään väkevässä vauhdissa itse elokuvassakin.

Edellä siis nyt ensimmäisenä julkaistavat esiintyjävieraat! Artistikattaus täydentyy kaiken aikaa!

Power Festival on täysi-ikäisille suunnattu musiikkitapahtuma, joka tarjoaa viikonlopun täydeltä musiikkia, iloa ja juhlaa.

”Kansainvälisen moottoriurheilutapahtuman ja korkeatasoisen kotimaisen musiikkifestivaalin yhteen kytkeminen Imatralla vahvistaa kesäviikonlopun ohjelmatarjontaa ja palvelee runsaslukuista yleisöä. Jännittävän road racing –kisapäivän jälkeen on taatusti kiva siirtyä kisakatsomosta vehreälle nurmialueelle nauttimaan yhteenkuuluvaisuuden tunteesta, heinäkuun helteestä, monipuolisesta juoma- ja ruokatarjoilusta ja huipputason keikoista,” kertoo ohjelma- ja artistikoordinaattori Sami Vepsäläinen.

Power Festival on täynnä sähköä ja energiaa! - Kannattaa toimia ajoissa ja varmistaa pääsy Kaakkois-Suomen huikeimpaan festivaalielämykseen!

LIPUT

Lipunmyynti alkaa maanantaina 29. marraskuuta 2021 kello 9.00.

www.tiketti.fi ja www.lippu.fi

Liput alkaen 49,90 euroa.

ARTISTI-INFO JA PROMO-KUVAT

Neljä Ruusua: www.neljaruusua.fi

ABREU: https://warnermusic.fi/artistit/abreu

Elastinen www.facebook.com/Elastinen 

http://rahina.com/artist/elastinen/

BESS: https://universalmusic.fi/artists/bess/

Teflon Brothers: https://www.facebook.com/TeflonBrothersOfficial

Osmo’s Cosmos: www.osmoscosmos.com/ocband/

LISÄTIEDOT

www.powerfestival.fi

Eero Kiiskinen, Tuottaja, 0400-432094, eero.kiiskinen@powerfestival.fi

Sami Vepsäläinen, Ohjelma- ja artistikoordinaattori, sami.vepsalainen@powerfestival.fi

Nopeuden ja turvallisuuden takaa webStage - Teknologia & Design © online.fi