Pekka Päivärinnan tavoitteena on tarjota yleisölle nähtävää

Vuoden tauon jälkeen Imatranajon ohjelmaan palaavaan sivuvaunuluokkaan osallistuu myös MM-sarjan johdossa oleva Pekka Päivärinta, jonka mielestä Imatranajossa kilpaileminen tarjoaa aivan erityistä fiilistä.

Sivuvaunuluokka nähdään jälleen vuoden tauon jälkeen yleisön pyynnöstä Imatranajossa. Sivuvaunujen MM-sarjaa ensimmäisen osakilpailun jälkeen johtava Pekka Päivärinta saapuukin Imatranajoon ennen kaikkea viihdyttämään yleisöä.

– Meille tämä on hauska lisä kilpailukalenteriin ja vaikka panokset ovat tietysti MM-sarjassa, tulemme mielellämme näyttämään sivuvaunukilpailua katsojille. Onhan katuradalla ajamisessa tosin aivan oma fiiliksensä… ihmisiä on paljon, suorat ovat pitkiä ja rata epätasainen. Lisäksi Imatran Lehmuskuja on aivan erityinen, hehkuttaa Päivärinta.

Katuradan erityispiirteistä johtuen Päivärinta kertoo ottavansa Imatralla aggressiivisuutta pari naksua miedommalle MM-sarjaan verrattuna.

– MM-sarjan kilpailuissa vaihdetaan maalia, ja katteet halkeavat osumista – katuradalla ei ihan samalla tavalla voi ajaa. Tietysti voitosta taistellaan aina, kun kypärä vedetään päähän, mutta pyrin pitämään riskit minimissä. Jos esimerkiksi joku tunkee rinnalle, en ehkä ensimmäisenä mieti, että tuo on pakko voittaa jarrussa, Päivärinta pohtii.

Päivärinta huomauttaa, että tapahtuman luonteesta johtuen sivuvaunujen lähdössä ajaa monia erilaisia pyöriä. Päivärinnan käyttämässä MM-pyörässä on 600-kuutioinen stock-moottori, kun taas esimerkiksi Tim Reevesin käyttämässä pyörässä on lyhyt F2-tyypin runko ja tehokkaampi Supersport-moottori.
– Lisäksi viivalle on asettumassa paljon kovia kuskeja, joiden sivuvaunut on varustettu 1000-kuutioisilla moottoreilla. He tulevat varmasti menemään kovaa pitkillä suorilla, Päivärinta ennustaa.
– Onkin mielenkiintoista nähdä, mikä ero pyörien suorituskyvyssä on. Vuonna 2016 ajoimme 1000-kuutioisella ja Tim Reevesillä oli 600-kuutioisella Sport-moottorilla varustettu kilpuri, eivätkä erot kierrosajoissa olleet kovin suuria. Vuonna 2017 ajoimme jo 600-kuutioisella ja vastaan asettui pääasiassa kotimaisia 1000-kuutioisia pyöriä. Tuolloin strategiana oli päästä heti startista kärkeen, kuvailee Päivärinta.

Päivärinnan mukaan Imatralla saatetaan nähdä myös tämän vuoden Mansaaren TT:ssä kuudenneksi sijoittunut ranskalaiskuljettaja Estelle Leblonde.
– Olisi hauskaa päästä vertailemaan myös hänen nopeuttaan, Päivärinta kertoo.

Päivärinta toivottaakin yleisön tervetulleeksi Imatralle seuraamaan huippuluokan road racingia ja nauttimaan katuratakilpailun erityislaatuisesta tunnelmasta. Omasta puolestaan mies pyrkii tekemään parhaansa tarjotakseen yleisölle nähtävää.

– Vaikka meille Imatranajossa meillä ei yleisön viihdyttämisen lisäksi ole panosta, on kilpailu aina kilpailu, eikä sinne näytöslähtöjä lähdetä ajamaan. Toivottavasti katsojia on paljon ja kelit suosivat, lopettaa Päivärinta.

55. Imatranajo järjestetään 14.-16. kesäkuuta. Lippuja tapahtumaan voi ostaa Ticketmasterin palvelusta.

Nopeuden ja turvallisuuden takaa webStage - Teknologia & Design © online.fi