IMATRANAJO 2022 – VOIMALLISESTI EKOLOGISUUDEN ASIALLA

- ”Imatranajolle on ensiarvoisen tärkeää olla mahdollistamassa ilmaston hiilidioksidipäästöjen vähentämistä.”

Kuluneelta kesältä koronapandemian takia heinäkuun alkuun 2022 siirretty Pohjoismaiden suurin ja perinteisin road racing –tapahtuma Imatranajo on voimallisesti ja määrätietoisesti ekologisuuden asialla. Imatranajo on solminut useita yhteistyösopimuksia ekologiseen kestävyyteen ja arvoihin panostavien yritysten kanssa.

Imatranajo on International Road Racing Championshipin (IRRC) eli kansainvälisen moottoripyörien katuratasarjan Suomen osakilpailu, jonka järjestämisestä vastaa Imatran Moottorikerho ry yhdessä sen alaisuudessa toimivan Imatranajo Oy:n kanssa.

Imatranajo katsoo luottavaisesti tulevaisuuteen ja haluaa omalta osaltaan olla etujoukoissa näyttämässä, että asioita voidaan ajatella, tehdä ja toteuttaa aivan uudella tavalla kestävästi ja vastuullisesti.

ETELÄ-KARJALAISET CLEANTECH-YRITYKSET KEHITYKSEN KÄRKIKASTISSA

Syyskuussa eduskunnan ympäristövaliokunta vieraili Lappeenrannassa ja tutustui muun muassa Imatranajon yhteistyökumppaneina toimiviin Afstor Oy ja Soletair Power -innovaatioyrityksiin. Vieraina olivat muun muassa Suomen entinen pääministeri Juha Sipilä ja entinen ministeri Kai Mykkänen. Vierailuisäntinä toimivat ilmastoinnovaatioyritysten toinen perustaja Ari Piispanen ja hallituksen puheenjohtaja Kimmo Rauma.

Kansanedustajiin teki erityisen vaikutuksen se, että Afstor Solar Home and Cooker -järjestelmä tekee konkreettisia hiilidioksidipäästöjen vähennyksiä ja taloudellinen mekanismi (päästörasituksen) tuo aurinkokeittimet Sambian maaseutuperheiden käyttöön. Kiitosta saivat myös Soletair Powerin monikanavaiset aloitteet suoran ilman talteenoton skaalaamiseksi eri mantereilla hiilidioksidin talteen ottamiseksi ilmasta, rakennusten päästöjen vähentämiseksi ja ilmastokatastrofin pysäyttämiseksi.

Vallankumouksellinen Afstor-aurinkosähköjärjestelmä

Afstor Oy:n ja Imatranajon yhteistyön tavoitteena on Imatranajoissakin syntyvien hiilidioksidipäästöjen kompensoiminen vähentämällä metsänhakkuita ja puunpolttoa laajentamalla Afstor-aurinkosähkökeittimien käyttöä sähköttömissä ja etäisissä kyläyhteisöissä eri puolilla Afrikkaa.

Jokaisen käyttöön otetun Afstor-aurinkosähkökeittimen käyttö yhden vuoden ajan vähentää hiilidioksidipäästöjä (CO2) keskimäärin saman verran kuin fossiilista polttoainetta käyttävällä henkilöautolla ajaminen noin 55 000 kilometrillä tuottaa hiilidioksidipäästöjä.

Jo yhden Afstor-aurinkosähkökeittimen käyttö yhden vuoden ajan vähentää hiilidioksidipäästöjä niin paljon, että esimerkiksi useammatkin Imatranajo-kilpailut voidaan järjestää ”hiilineutraalisti” tai ehkä paremminkin hiilidioksidikompensoituna. – Joka tapauksessa, mitä enemmän Afstor-aurinkosähkökeittimiä on käytössä, sitä vähemmän maapallon ilmakehässä on CO2-päästöjä!

Aurinkosähköjärjestelmiin erikoistunut Afstor Oy on kehittänyt älykkään aurinkosähkökeitinratkaisun etäisiin kyläyhteisöihin, joissa ei ole sähköä. Järjestelmään on integroitu tietotekniikkayhtiö Karugrid Oy:n suunnittelema mikrotukiasema, jonka avulla mahdollistuu tiedonsiirto keittimillä kompensoidun hiilikuormituksen määrästä.

- Imatranajolle on ensiarvoisen tärkeää olla mahdollistamassa ilmaston hiilidioksidipäästöjen vähentämistä. Yhteistyömme Afstor Oy:n kanssa ei tähtää pelkästään CO2-päästöjen vähentämiseen, vaan myös antaa afrikkalaisille lapsille, etenkin kotitöistä ja polttopuiden keräämisestä yleensä vastaaville tytöille mahdollisuuden aivan uuteen erilaiseen tulevaisuuteen, kertoo Imatranajon edustaja Martti Solja.

Maapallon ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on noussut uuteen ennätykseen siitä huolimatta, että koronavirukseen liittyvät rajoitukset ovat vähentäneet ihmisten toiminnan aiheuttamia hiilidioksidipäästöjä.

- Afstor-aurinkosähköjärjestelmä on vallankumouksellinen, koska sen avulla afrikkalaisen perheen elämä voidaan muuttaa kivikaudesta digiaikaan ja metsittää Afrikka. Paikallisten nuorten ei tarvitse enää kerätä puita vaan heille jää aikaa käydä koulua ja opiskella, sanoo pohjoismaista startup-osaamista Afrikkaan vievän Ambitious Africa –yhteisön jäsenenä toimiva Peter Vesterbacka.

- Jakamalla tietoa ja hankkimalla aurinkosähkökeittimiä voimme yhdessä tehdä suuria ilmastotekoja, toteaa puolestaan Afstro Oy:n toimitusjohtaja Ari Piispanen.

www.afstor.com / www.karugrid.com / www.ambitious.africa/ / www.afstor.com/lehdistotiedote-19-5/ (Peter Vesterbacka) / www.afstor.com/afstor-keittimet/ (keittimet)

Ainutlaatuinen Soletair Power

Soletair Power kehittää läpimurtoa suoria ilmankaappausteknologioita hiilidioksidin talteenottoon rakennuksissa, ihmisten tuottavuuden parantamiseen, ilmastonmuutoksen torjuntaan ja yritysten kiihdyttämiseen kohti kestävää hiilineutraalia tulevaisuutta.

Oletko koskaan tuntenut oloani väsyneeksi ja eksyksissä kokoushuoneessa? - Ehkä huoneesi CO(1)-pitoisuus on korkealla. Sisätilojen korkean CO(1)-pitoisuuden vuoksi monimutkaiset päätöksentekotoimintomme pienenevät merkittävästi. Vuonna 2016 Harvardin yliopisto havaitsi, että ihmisen kognitiivinen toiminta heikkenee ~ 15%, kun sisäilman CO(1) saavuttaa 945 ppm. Otamme hiilidioksidia rakennuksen ilmanvaihdosta ja lisäämme ihmisten tuottavuutta.

Mikä on suora ilmankaappaus? - Suora ilman talteenotto on teknologinen menetelmä, joka käyttää kemiallisia reaktioita hiilidioksidin talteenottoon ilmakehästä. Kun ilma liikkuu näiden kemikaalien yli, ne reagoivat valikoivasti hiilidioksidin kanssa ja poistavat sen, jolloin muut ilman komponentit voivat kulkea niiden läpi.

Mikä tekee Soletair Powerista ainutlaatuisen? - Soletair Powerin teknologia on ensimmäinen maailmassa, joka yhdistää DAC:n rakennusintegraatioon. Se imee hiilidioksidia rakennusten sisällä olevista ilmanvaihtokoneista ja vangitsee sen ilmanlaadun parantamiseksi. Sen sijaan, että ne vain vähentäisivät hiilipäästöjä, ne keskittyvät siihen, että DAC voi parantaa ihmisten kognitiivista toimintaa.

www.soletairpower.fi

POWER FESTIVAL JÄRJESTETÄÄN FORTUMIN VESIVOIMALAITOKSEN YLÄPIHALLA

Power Festival on Imatranajon ohessa järjestettävä musiikkitapahtuma Fortumin vesivoimalaitoksen vehreällä yläpihalla.

Fortumin Imatran vesivoimalaitos Vuoksen varrella on Suomen suurin vesivoimalaitos ja myös suurin uusiutuvan energian tuottaja. Voimalaitoksen tuotantoteho on 192 megawattia ja se tuottaa puhdasta, uusiutuvaa energiaa yhden terawattitunnin vuodessa.

Vesivoima on tärkeä osa muutoksessa kohti puhtaampaa tulevaisuutta, sillä vesivoima ei tuota merkittävästi haitallisia hiilidioksidipäästöjä pohjoisilla leveysasteillamme. Säätövoimana vesivoima tasapainottaa muita energiantuotantomuotoja ja täyttää aukot energiantuotannossa, kun tuuli ei puhalla tai aurinko paista.

www.fortum.com

www.powerfestival.fi

ILMASTOMETSÄ IMATRAN KATURADAN VÄLITTÖMÄÄN LÄHEISYYTEEN

Imatranajo on perustamassa IlmastoMetsää katuradan välittömään läheisyyteen. IlmastoMetsään istutetaan puuntaimia Imatranajoon osallistuville kilpailijoille ja hankkeeseen mukaan lähteville yhteistyökumppaneille.

Stora Enso on mukana yhdessä Imatran kaupungin kanssa IlmastoMetsä-hankkeessa.

Puuntaimien istutus toteutetaan yhteistyössä hankkeen perustajien ja mukaan lähtevien yhteistyökumppaneiden sekä imatralaisten koululaisten kanssa. IlmastoMetsän tarkoitus on tukea imatralaisten lasten ja nuorten hyvinvointia.

Tärkeää hankkeelle on myös ilmakehän hiilidioksidia sitova vaikutus. Suomessa puu kasvaa kesäisin noin 100 päivää ja sitoo kasvaessaan ilmakehän haitallisia kasvihuonekaasuja. Hiilidioksidi CO2 varastoituu puuhun ja säilyy puukuidussa, kun niistä jalostetaan uusiutuvia ja kierrätettäviä tuotteita. Puusta tehdyn koulun seinissä puu varastoi hiilidioksidia koko elinkaarensa ajan. Kartonkituote voidaan kierrättää jopa 20 kertaa. Puu kasvaa takaisin.

Kuka tahansa meistä voi hankkia oman puutaimenen ja päästä mukaan tukemaan lasten ja nuorten opiskelua ja toteuttamaan ilmastotekoa.

JHC UKKONEN –SÄHKÖMOOTTORIPYÖRÄ KATURADALLA ENSI KESÄNÄ

Sähkön käyttöä voimanlähteenä ovat edistäneet huono ilmanlaatu, öljytuotannon rajallisuus, liikenteen päästöistä johtuva maapallon ilmaston huolestuttava lämpeneminen ja akku- ja sähkömoottoritekniikan nopea kehitys. Litiumakkutekniikan kehittyminen on tehnyt erityisesti sähköautoista, mutta myös sähkömoottoripyöristä niin teknisesti kuin taloudellisestikin mielekkäitä 2010-luvulta alkaen.

LUT-yliopisto (Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT) on jo vuodesta 1969 toiminut edelläkävijänä tekniikan ja talouden yhdistävänä tiedeyliopistona. Puhdas energia, vesi ja ilma ovat elämän edellytyksiä, joihin LUT-yliopistossa etsitään ratkaisuja tekniikan ja talouden osaamisella.

J. Hyneman Center (JHC) LUT-yliopistosta on kanssakäymisessä useiden eurooppalaisten yliopistojen kanssa, joilla kaikilla on projektina rakentaa ja kehittää mahdollisimman tehokas, rata-ajoon tarkoitettu sähkömoottoripyörä. Nämä sähkömoottorin voimalla äänettömästi porhaltavat, ’räätälintyönä’ tehdyt yksilölliset katurataraketit nähdään Imatranajo 2022 -tapahtumassa kisaamassa aikaa vastaan.

- Ei tuota meidän rakentamaamme katurakettia kuka tahansa kisakuskikaan pysty ajamaan. On siinä sen verran tehoja ja erityisominaisuuksia, totesi eräs JHC Ukkonen -sähkömoottoripyörää kehittämässä oleva opiskelija.

https://jhynemancenter.com/ukkonen/

Lisätietoja:

www.imatranajo.fi

Martti Solja, Imatranajo Oy, 040 500 3626, martti.solja@imatranajo.fi

Ari Piispanen, Afstor Oy / Soletair Power, 0400 759 062, ari.piispanen@afstor.com

Markku Ikävalko, LUT-yliopisto, 040 149 6204, markku.ikavalko@lut.fi

Eero Kiiskinen, Imatranajo Oy / Power Festival, 0400 432 094, eero.kiiskinen@imatranajo.fi

Nopeuden ja turvallisuuden takaa webStage - Teknologia & Design © online.fi