MUISTOJEN IMATRANAJO 4.–5.8.2012
IMK 75 VUOTTA, IMATRANAJOT 50 VUOTTA
Imatran Moottorikerho r.y. järjestää Muistojen Imatranajo
-näytösajotapahtuman Imatran vanhalla katuradalla ja varikolla
viikonloppuna 4.–5.8.2012. Tapahtuman kirkkaimpana tähtenä on kaikkien
aikojen menestyksekkäin ratamoottoripyöräilijä, italialainen Giacomo
Agostini.
15 kertaa maailmanmestaruuden voittaneen Agostinin lisäksi
osallistumisensa ovat vahvistaneet kahdeksankertainen maailmanmestari englannin Phil Read ja kuusinkertainen maailmanmestari Jim Redman, joka tätä nykyä edustaa Etelä-Afrikkaa. Heidän lisäkseen tapahtumassa tullaan näkemään useita kymmeniä muita Imatran katuradalla MM-pisteistä kisanneita kuljettajia eri maista. Suomalaiskuskit ovat
tapahtumassa mukana moninkertaisen MM-mitalistin Teuvo "Tepi"
Länsivuoren johdolla.
Perinteinen matkamoottoripyörien kokoontumisajo
pidetään Vuoksen valleilla näytösajotapahtuman yhteydessä perjantaista 3.8. sunnuntaihin 5.8
Vuosi 2012 on Imatran Moottorikerhon juhlavuosi, sillä kerho vietti
tammikuun lopulla 75-vuotisjuhlaansa. Koko toimintansa ajan Imatran
Moottorikerho on ollut arvostettu kilpailujärjestäjä ja
huippukuljettajien kasvattaja sekä jäsenmäärältään yksi suurimmista
moottorikerhoista Suomessa. Muistojenajon yhteydessä juhlitaan myös Imatranajojen alkamisen 50-vuotispäivää.
Lisätiedot:
Imatran Moottorikerho r.y.
puheenjohtaja Sami Backman,
sami.backman (at) imk.fi tai 040 5431163.
IMATRANAJO KISATYTTÖ 2012
UutisVuoksi ja Imatran Moottorikerho järjestää kisatyttökilpailun
9.5.-26.5.2012 välisenä aikana.
Etsimme 18 vuotta täyttänyttä, reipasta, edustavaa ja kielitaitoista tyttöä.
Kisatytön tehtäviin kuuluu 4.-5.8.2012 Muistojen Imatranajo tapahtumassa työskentely lauantaina yhdessä Miss Hot Rod 2012 Marianna Polon ja sunnuntaina Miss Suomi Viivi Pumpasen ja Marianna Polon kanssa PR- ja VIP-tehtävissä.
Lisäksi kisatyttö osallistuu muutamaan promootio- ja pr-tilaisuuteen.
Kilpailun aikataulu:
9.5.2012 Ilmoittautuminen alkaa
26.5.2012 Ilmoittautuminen päättyy
Ilmoittautuminen:
Vapaamuotoinen hakemus kuvan/ kuvien kanssa osoitteeseen:
Kisatytto (at) imk.fi
Lisätiedot: Marko Heija, 045 275 5271, marko.heija@imk.fi
Kuvia vuoden 2010 finalisteista >>
|